Joan B. Burton kirjoittaa ekfrasista ja antiikin taideteosten vastaanottoa käsittelevässä tekstissään ”taideteosten väärinluennasta”. Burtonin mukaan tämä oli merkittävä piirre antiikin ekfrasisten, taideteosten sanallisten kuvausten, perinteessä (96). Sana väärinluenta, misreading, tuntuu arvottavalta. Se sisältää ajatuksen oikeinlukemisesta. Taiteessa ja taiteentutkimuksessa kaikki, mikä sisältää edes implisiittisesti sanan ”oikea” herättää epäilyksiä.
Burtonin tekstin ideat jäivät vaivaamaan, en pystynyt ymmärtämään, miten väärinluennan ja subjektiivisen tulkinnan rajat voitaisiin piirtää. Burtonin eräs esimerkki oli Satyriconin kohtaus, jossa Enkolpius käy katsomassa taidetta. Vastoinkäymistensä synkentämä Enkolpius näkee teoksissa vain asioita, jotka muistuttavat häntä onnettomuuksista:
The recently jilted Encolpius visits an art gallery, and from the many paintings displayed there he fixates on only those pictures and aspects of pictures that feed his own feelings of betrayal by his lover Giton and the friend who seduced Giton: an eagle abducting Ganymede, Hylas repulsing a naiad, and Apollo cursing his hands for murdering Hyacinth. (96)
Antiikin tragedioiden (sekä arkisessa että kirjallisuustieteellisessä mielessä) syy-seuraussuhteita on muuten toisinaan vaikea muotoilla vakavasti. Toisaalta koskaan ei voi tietää, milloin tuttavuussuhteen suurin vaara oikeasti on yllättävä kotkan hyökkäys.
Burtonin esimerkin valossa tuntuu käsittämättömältä, ettei itsereflektio yltäisi näin äärimmäiseen tapaukseen: tokihan minä huomaan, jos jonain päivänä kaikki on rakkaudellista ja toisena pelkkää ranteet auki ja kylpyyn -fantasian toistoa. Mutta väärinluennassa ei olekaan kyse vain tunteista.
Antiikin ekfrasikseen liittyi myös uskonnollinen konteksti, joka nykytaiteen katselusta usein puuttuu. Harva meistä hakeutuu taiteen äärelle kirkkoon tai uskonnolliselle festivaalille. Konkreettisen tilan tai tapahtuman lisäksi uskonnollinen tulkintatapa on myös melko marginaalinen – ja silloinkin se ponnistaa yleensä teoksen ääneenlausutuista ja selkeästi nähtävistä aiheista. Burton analysoi Theokritoksen idyllirunojen kokoelman kohtausta, jossa uskonnollisesta kontekstista tulee luennan muoto.
– – Praxinoa’s description concentrates on those aspects of the work of art integral to the festival of Adonis: his incipient manhood, the love he inspires, and the transition between the realms of Aphrodite and of Persephone that the festival reenacts. Praxinoa ”reads” the work of art in its context: the sensual pleasure of viewing Adonis’s representation contributes to the religious experience that viewing him inspires. Her description reveals the ceremonial value of the pictorial object, and the hymnic tone of the last line of the description contributes to the elevation of the ceremonial occasion of the viewing. (98-99)
Burtonin esimerkissä, mustavalkoisesti tarkasteluna, uskonnollinen konteksti ohittaa estetiikkaan nojaavan tarkastelutavan. Toisinaan kaikenläpäisevä ideologinen tarkastelutapa alkaa todella haitata taideteoksen tulkintaa.
Muutama viikko sitten olin New Performance Nights – performanssiklubilla, jonka aiheena oli tällä kertaa Work&Money. Klubin teema antoi tulkintakontekstin Tero Nauhan ja Louna-Tuuli Luukan teoksille, mutta en syyttäisi vain sitä omasta ”väärinluennastani”. Kirjoitin Tero Nauhan teoksesta ”Esitys fiktioimisesta”. Luin etukäteistiedot vain päällisin puolin ja tunsin Tero Nauhan tuotantoa lähinnä Life in Bytomin kautta. Mutta varsinainen disclaimer (tai niin luulin) jonkinlainen kaiken kattava jääviysilmoitus, on viimeaikainen fiksoitumiseni kapitalismin ja taiteen väliseen suhteeseen, ja vielä enemmän holtittomaksi yltynyt tapani seurata Yhdysvaltojen sisäpoliittista keskustelua, erityisesti kapitalismiin kietoutuvien retoriikan muotojen näkökulmasta. Kirjoitin Nauhan teoksesta, mutta samalla tulkitsin sitä niin vahvasti viimeaikaisista pohdinnoistani käsin, että jo kirjoitushetkellä tuntui, että teen vääryyttä teokselle.
olosuhteiden luoma black box
läsnäolon ja poissaolon dikotomia
äänilevyltä tuleva ääni
hän seisoo kuuntelemassa itseään
fraction
elliptisiä lauseita
katseen kohteena olemisen tunnusmerkkejä – kun ääni puhuu kehosta, siitä tulee miehen keho
hän pukee silmälasit ylleen ja alkaa
lukea miellyttävän rauhallisella äänellä
suhteessa tekstiin,
prekariaattiin, valtaan, paskatyöhön, ongelma-sanaan, representaatioon
toivoton/lamaantunut/lakoninen
laitteet ovat
epäkeskoja
johtorykelmiä
äänilevyltä kuuluvasta äänestä tulee paino, jota hän työntelee kädellään ilmassa
sanat vääristyvät käden liikkeessä
käden liike synnyttää pilkallisen äänen, joka keskeyttää, vittuilee, ei kunnioita perusteellisesti mietittyjä ajatuksia, jotka edelleen valuvat äänilevyltä lavalle
tieteelliset sanat, sanat joilla on pitkä historia, käsitteet joilla on pitkä laahus
yleisö nauraa ensin hetken, kunnes äänten jatkuessa hiljenee, kuin ei enää jaksaisi reagoida, kuin olisimme kuluttaneet naurumme loppuun, kuin tämä muistuttaisi liikaa tosimaailmaa
niin paljon jatkuvasti keskeyttäviä ääniä, ettemme enää jaksa reagoida.
antennin tilalle tulee tulppaani
äänilevyn puhe kuuluu enää etäisenä ja ominous
tulppaani kirkuu käsien liikkeessä
se itkee
se on palosireeni
poliisiauton ääni, äänentoiston häiriö, kiljuva
hän kuorii tulppaanin varret ja kerrokset
ja pudottelee ne lattialle
tulppaani kirkuu ja huutaa suoraa räkäistä kurinaa
enää jäljellä on varsi ja kapea nuppu
terälehdet
ja tulppaani putoaa
jäljellä ei ole mitään, mikä kirkuisi ja ääni ei silti hetkeen lakkaa
(tai se vain tuntuu siltä)
Jälkeenpäin, monta päivää myöhemmin, muistan jotakin oleellista tämän tekstin kannalta. Assosiaatiot liikkuvat ja syntyvät, eivätkä aukea aina sillekään, jonka päässä ne kehkeytyvät. Alkuillasta selailin myytävänä ollutta Tero Nauhan Herecy & Provocation -julkaisua. Satunnaiselta aukeamalta (59-60) silmiin osuivat silloin lauseet
”My hallucination is Capitalism. My orthodoxy is Capitalism”
- Burton, Joan B. Theocritus’s Urban Mimes: Mobility, Gender, and Patronage. Berkeley: University of California Press, c1995 1995. http://ark.cdlib.org/ark:/13030/ft4p3006f9/
- Tero Nauha: Esitys fiktioimisesta. Maailman fiktioiminen ja esitys epä-filosofiana. Esitys esityksen asennosta. Tutkielma filosofian ja esityksen positioista, päätöksistä ja tasa-arvoisista asennoista.
VIRPI VAIRINEN 