Nähdä valoa, kun hän katsoo kohti
kerrokset, portaat, hissikuilut, parvekkeet, sisäpihat, alkovit, porttikongit:
jotta voisimme
kaikki elää rinnakkain, päällekkäin, limittäin
sinä saat ilmestyä odottamatta
saat olla yhtäkkiä tässä
niinkuin kaksi merkkiä vahvistaa toistensa merkityksiä
siinä määrin kuin sinä et ole minä, olet juuri sinä
olen nähnyt työkasvosi, nyt näytä minulle kotikasvosi
jotakin lentää huoneen halki ja muistuttaa yhtäkkiä kaiken
laajuudesta
sinä, eri valaistuksissa
hiljaisten paikkojen horisontit
yhteenlasketut viikot
nyt, öisin katuvalot syttyvät ja sammuvat
reittejä, joita sinä olet kävellyt: tästä vasemmalle, tästä
oikealle
avaan aikaikkunan, ja huudan mahdollisuuksiin, jotka ovat kadonneet
se tulee olevaksi, se ei enää voisi olla toisin
hallinta on vain kuvitelmaa, mitä se jättää jälkeensä
neulasia, terälehtiä, tähtipölyä
haluan viedä sinut ulos keskelle muistojani kävelemään
sinun siellä, minun täällä
kestää kauan ymmärtää, miten on ja miten ei
katoaminen, häviäminen, lakkaaminen,
sanoja, joista jokainen on ääretön, eikä
mitään tästä
sinä saat ilmestyä odottamatta, yllättäen,
sinä saat olla täällä
alat pysähtyä kuviin. jäädä paikallesi hidastetussa liikkeessä. en halua päästää sinusta irti ja silti olet
jo matkalla.
ikilaajeneva.
sataa kevyttä, ei niin tärkeää sadetta.
VIRPI VAIRINEN 