Hiljaisuus-festivaali 2018

Paloja Hiljaisuus-festivaalilta kesäkuun alusta. Pääasiassa Kittilän Kaukosen kylässä 6.-10.6.2018 järjestetyllä festivaalilla olin mukana kolmessa teoksessa. Koska esitys on luonteeltaan katoava (etenkin tallentamattomana, etenkin määräaikaisesti saatavilla olevina tallenteina), kirjoitin festivaalin jälkeen esityksistä ja niiden hiukan epätavanomaisistakin syntytavoista.

 

Rajalla, vielä tässä -kirkkokonsertti

Pitkin festivaaliviikkoa työstimme Juha Raution aiemmin keväällä kokoaman ”runoilijoiden orkesterin” kanssa runokokonaisuutta festivaalin päätöspäivän kirkkokonserttia varten. Olimme aloittaneet tekstikokonaisuuden työstämisen jo monta viikkoa aiemmin. Yhdessä Juhan, Mikko Mankisen ja Saara Metsärannan kanssa kokoonnuimme säännöllisen epäsäännöllisesti yhtä aikaa kirjoittamaan ja muokkaamaan yhteistä GoogleDocs -tekstitiedostoa konsertin musiikkiesitysten ympärille ja inspiroimana. Kaikki lisäilivät tiedostoon omia runojaan eräänlaiseksi raakamateriaaliksi, josta leikkaamalla, liimaamalla, laajentamalla, kutistamalla, muokkaamalla ja kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla rakentui yhteinen neljän äänen kokonaisuus. Kaikki tiedostoon laitetut tekstit olivat ”vapaata riistaa”, jokaisen teksteihin kaikki muut saivat kajota. Monen muun asian ohella oli kiinnostavaa löytää itsestään kyky kirjoittaa keskeneräisyyden tilassa, jossa kirjaimellisesti kirjoittaessasi yhtä riviä teksti sen ympärillä muuttuu.

Festivaaliviikon aikana harjoittelimme tekstien lukua konserttia varten. Yhteinen tekijyys ja neljän äänen vuoropuhelu heräsi eloon uudella tavalla, osa riveistä alkoi jakautua ja monistua sivuilta toisille, osa kasvoi uusiin mittoihin yhtäaikaa lukemisella, joissain kaiku osoitti kohti uusia merkityksiä. Konsertin aikana kävi ilmi, että moni asia runo-osuuksissa resonoi varsin hyvin Perttu Haapasen konsertissa ensiesityksensä saaneen In Vitro -teoksen kanssa, jonka Pekka Kuusisto esitti.

In Vitron lisäksi Kuusisto soitti konsertissa myös Arne Nordheimin, Outi Tarkiaisen sekä Steve Reichin teokset. Konsertti oli kuunneltavissa myös Yle Areenassa, josta löytyy myös lisätietoa >>

Reich on yksi eniten viime vuosina kuuntelemiani säveltäjiä. Olikin jokseenkin mieletön kokemus päästä kuuntelemaan Violin Phase Pekka Kuusiston soittamana – vaikka paperipino kädessä omaan ääneenlukuun valmistautuenkin.

Alla yksi omista runokokonaisuudessa mukana olleista runoistani.

Näyttää siltä kuin minä olisi ammennettu tyhjiin
menty hiukan liian lähelle
hiukan liian suurin kauhoin

ja näyttää siltä kuin minä olisi suonsilmäke
viisihaaraisine kukkineen
tai jokin muu metsän reunalla sijaitseva
missä fasaanit kulkevat kaatuneiden aarnipuiden joukossa
siellä täällä lojuu kauhoja
ja muita metalliesineitä
ja aurinko heijastuu niihin
kuin paljastuviin lähteisiin

 

 

Anni Elif Egecioglu & Imogen Huzel: Uusi yhteistyö (Särestöniemen ekfrastinen luuppi)

Anni Elif Egecioglun ja Imogen Huzelin Uudessa yhteistyössä runoni olivat mukana ensin inspiraationa. Käsillä seisontaa ja sellonsoittoa yhdistänyt esitys nähtiin lauantaina osana Särestöniemi-museon alueella tapahtunutta kaksituntista Valoa ja varjoja -kokonaisuutta. Se koostui neljästä lyhyestä alueen eri tiloissa toteutetusta esityksestä, joihin oppaat johdattivat katsojat pienryhminä sekä Reidar Särestöniemen ateljeessa pidetystä konsertista, joka löytyi tallenteena samoin Yle Areenasta >>

Kun käänsin runoja Annille ja Imogenille Turun toukokuun auringossa, täytyy sanoa, että vaikka kuvittelin Ilmanalan syntyneen jossain internetin/kommunikaatioteknologian mahdollistamassa suomen ja englannin sanastojen ja kieliopittomuuksien välitilassa, oli kääntäminen silti haastavaa (tavallaan sen ei pitäisi tulla yllätyksenä, koska en ole kääntäjä). Monet rivit hahmottuivat täysin toisenlaisina, kun äidinkielen ja toistuvien lukukertojen aiheuttama turtumus vaihtui merkitysten ja sävyjen hakemiseen ja lukitsemiseen toisen kielen avulla.

Annin ja Imogenin noin seitsemänminuuttinen teos oli erityisen hieno Reidar Särestöniemen maalausten keskellä.

Osana tämän esityksen kokonaisuutta tehtävänäni oli kirjoittaa runo tästä runoistani inspiroituneesta esityksestä. Kirjoitin perjantain harjoitusten pohjalta tekstin, joka jaettiin yleisölle lauantain varsinaisen esityksen jälkeen heidän poistuessaan kokonaisuuden päättävästä konsertista (jonka Rei Munakatan Okaeri II on soinut taas viime päivät päässäni).

Runosta tuli kaksikielinen, ja oranssi.

>> orange is orange is orange valontulo on katseensuunta

 

Bonus: Salla Hakanpää Särestöniemi-museon galleriassa

Vapaasukeltaja ja ilma-akrobaatti Salla Hakanpää esiintyi Särestöniemen Valoa ja varjoja -kokonaisuudessa vapaasukellusteoksellaan. Esitys ” – – sitä puhasta viivaa – – meren ja taihvaan välillä.” tapahtui samassa rakennuksessa kuin Annin ja Imogenin teos ja Juha Hurmeen saunassaluenta (yleisö ahtautui gallerian saunaan pelkkään pyyhkeeseen pukeutuneen Hurmeen kanssa kuuntelemaan tämän luentaa Rosa Liksomin Reitari-kirjasta). Esitysten aikana olikin mahdollista kuulla elementtejä toisista meneillään olevista teoksista, matalalla kulkevaa selloa, ääntä, kun sukeltaja nousee pintaan ottamaan happea, ja hiljaisuudessa kulkevan yleisön kahinaa.

Särestoniemi-museo on alueena upea. Vietin siellä lähes koko festivaaliperjantain ja -lauantain. Rakennukset ovat erityisen sykähdyttäviä, galleriassa todella on uima-allas toisessa kerroksessa.

Keskustelimme perjantaina festivaalin toisen taiteellisen johtajan Henna Kaikulan kanssa mahdollisista tavoista esittää silloin vielä syntymätön runoni osana Annin ja Imogenin esitystä, kun puheeksi tuli Sallan teos. En muista, kuka ajatuksen ensimmäisenä heitti, mutta kun kävelin pitkin ja poikin, sisään ja ulos meneillään olevien harjoitusten keskellä tuli mieleeni muutama teokseen mahdollisesti sopiva rivi. Ehdotin niitä Sallalle ja hetken (tai hiukan pidemmän, kärsin latentista korkeanpaikankammosta) päästä olimme gallerian katolla kiinnittämässä runoa kattoikkunaan. Vaikka sitä ei yleisölle suurimmasta osasta katsomapaikkoja näkynytkään, se oli siellä, Sallan katseen kohteena hänen liikkuessaan altaassa.

Törmäsin joskus internetissä lauseeseen ”There are plenty of ways to enter a pool”. Se oli joko ote jonkinlaisesta uimahallikäyttäytymisen ohjevihosta tai jostakin sitä parodioivasta tekstistä (tai meemistä, aina täytyy olla varautunut siihen, että vahingossa siteeraakin meemiä). En tunne vapaasukelluksen filosofiaa, mutta jostain syystä ajatus siitä, ettei altaaseen astuminen koskaan ole vain fyysisen kehon siirtymä, tuntui itsestäänselvältä. To enter a pool – from the inside, jolloin kyse on mielensisäisestä siirtymästä, joka tapahtuu altaan idean sisällä.

Näkyviin jääneillä muoveilla ja teipeillä oli jonkinlainen oma rumuuden estetiikkansa. Teksti heijastui altaan pintaan sen viereltä katsottuna näin:

Täytyy sanoa, että kaikkien festivaalien joukossa, joissa olen käynyt, Hiljaisuus on ihan omanlaisensa.

Linkkejä:

Hiljaisuus-festivaali
Anni Elif Egecioglu
Salla Hakanpää
Imogen Huzel
Juha Rautio