Muutama vuosi sitten kirjoitin tekstin, joka käsitteli tupakoinnin lopettamista. Olin polttanut ehkä 19-vuotiaasta asti ja 30-vuotispäivän lähestyessä ajatus tupakoinnin lopettamisesta tuntui koko ajan ajankohtaisemmalta. Työstin ajatusta, performatiivisesti, tosissaan ja samalla en niin tosissani. Teksti oli nimeltään Tupakoinnin lopettamisesta ja se löytyy täältä.
En lopettanut tupakointia vielä moneen vuoteen. Joitain muita, hiukan erikoisia seurauksia tekstillä kyllä oli. Yleisimmistä hakusanoista, joilla sivulleni päädytään, yllättävän suuri osa sisältää tupakan sekä tekstissä mainitun Hannele Laurin. Oikeastaan sivustolleni on yhtä usein päädytty hannele lauri tupakka -tyylisellä haulla, kuin oman nimeni googletuksella. En tiedä tähän mitään järjellistä syytä. Mutta jossain selvästi on ihmisiä, joita kiinnostaa Hannele Laurin tupakointi yhtä paljon kuin minua aikanaan.
Tällä hetkellä tupakointi kiinnostaa minua yhä vähemmän. Sen sijaan nikotiini-inhalaattorini kiinnostaa minua aika paljon. Se on ensimmäinen keino, joka on oikeasti auttanut tupakoinnin lopettamiseen.
Ja nyt ajattelen, että tämä on väärin. Ikäänkuin mainostan nikotiinikorvaustuotetta kirjoittamalla siitä. Johtuuko se siitä, että Suomessa nikotiini-inhalaattorimarkkinat ovat käytännössä yhden firman hallussa? Että tupakasta puhuminen on eri asia, koska silloin ei sentään mainosta yhtä tiettyä tuotetta? Ja miksi minua vaivaa, että mainostaisin yritystä, joka valmistaa nikotiini-inhalaattoreita? Ehkä siksi, että minua vaivaa markkinointistrategia, jonka alan yritykset ovat omaksuneet: korvaustuotteita ja -laitteita varakkaisiin länsimaihin, tupakkaa kaikkialle muualle.
Jokin aika sitten katsoin uudelleen Wes Andersonin Royal Tenenbaums -elokuvan vuodelta 2001. Katson sen aina välillä, samalla tavalla kuin jotkut katsovat jonkin muun elokuvan, jonka ovat nähneet vuosien aikana jo niin monta kertaa, että elokuvan katsomisesta on tullut samalla kaikkien näiden vuosien katsomista. Huomasin, että Margot Tenenbaum (Gwyneth Paltrow), joka on aloittanut tupakoinnin huomattavasti nuorempana kuin minä, yrittää lopettaa tupakointia nikotiini-inhalaattorin avulla.
”What is that?”
”It´s my nicotine inhaler.”
”Does it work?”
”Not really.”
Elokuvan lopussa (spoiler alert) Margot kaivaa katolle vuosia sitten kätkemänsä tupakat ja tupakoi. Elokuvan loppu on onnellinen, ajatus itsensä ja tunteidensa hyväksymisestä sellaisena kuin ne ovat, on olennainen osa sitä. Tupakointi on nousee elokuvassa symboliksi tälle.
Nikotiinikorvaustuotteet ovat löytäneet tiensä myös tv-sarjoihin. HBO:n Billions-sarjassa (2016-) pääpahis, superrikas sijoittaja/keinottelija Bobby ”Axe” Axelrod (Damian Lewis) on menossa vaimonsa Laran (Malin Åkerman) kanssa edustustapahtumaan. Ennen sitä he viipyvät hetken suihkulähteen reunalla keskustellen viilenevässä yössä kädessään, niin, vaporizer, höyrystin, mikä se on, laite, jolla on mahdollista käyttää tupakka- tai kannabistuotteita ilman, että täytyy sekaantua haiseviin ja sotkeviin old school -savukkeisiin. Ensinäkemältä se oli hassua, mutta sitten ihan loogista. Sillä tavalla kuin tuotesijoittelu on. Haluatko olla cool, haluatko olla kadehdittu, haluatko näyttää hyvältä mutta silti vaaralliselta? Ota höyrystin!
Etsiessäni oikeaa käännöstä sanalle vaporizer päädyin eSavuke.com -sivuston sanakirjaosioon. Sen mukaan oikea käännös on höyrystin. Sivuston mukaan tosin ”elektronisesta (digitaalinen) savukkeesta puhuttaessa perinteistä tupakkaa kutsutaan usein analogiseksi savukkeeksi”. Yritän kovasti kuvitella ympäristöä kliinisen, varmaan alunperin Yhdysvalloissa sijainneen, kokoushuoneen ulkopuolella, jossa ihmiset käyttävät luontevasti sanaa analoginen savuke.
Asiat etenevät aina a. omalla painollaan b. markkinavoimien määräämällä tahdilla. Niin minunkin tupakoinnin lopettamiseni. En saanut lopetettua polttamista maagisesti sinä päivänä, kun täytin 30. Sen sijaan valmistelin itseäni lopettamiseen vähitellen puolitoista vuotta, kunnes viime syksynä eräiden akuuttien terveyttä koskevien pohdintojen jälkeen vain lopetin.
Tajusin, että yksi keskeinen osa sitä, miksi en ole osannut lopettaa on ollut se, etten ole kyennyt hahmottamaan aikaa. Pelkästään hajuaistin palautumiseen kuuluu yllättävän pitkä aika. Terveydellisten riskien palautumiseen normaalille tasolle murheellisen kauan. Vaikka lopettaisin nyt, en voi tuntea olevani turvassa aivan ylimääräisiltä, itsehankituilta terveysongelmilta vielä todella pitkään aikaan. Voin vain juosta pidempiä lenkkejä nopeammin ja ensimmäistä kertaa vuosiin ymmärtää, mitä jotkut tarkoittavat sanoessaan, että ihmiset kyllä käyttävät aika paljon hajusteita.
Harva asia konkretisoi asioita niin hyvin, kuin jokin konkreettinen asia. En muista, mistä idea lähti alunperin, mutta päivänä jolloin lopetin vedin olohuoneeni seinän halki maalarinteipin. Siihen vedän joka aamu mustalla tussilla viivan: tästäkin tulee päivä, kun en tupakoi. Jokin aika sen jälkeen kuulin televisiossa, kun joku selitti, että alkoholistilla halu lopettaa on aamuisin voimakkain ja sitä pitäisi hyödyntää. Tämä toimii samalla logiikalla. En tunnustele pitkin päivää, että olisiko tämä nyt päivä, jolloin en polta vaan päätän sen aamulla.
Kirjoitan tupakoinnin lopettamisesta, vaikka kuten kuvasta näkyy, asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Olen polttanut tupakkaa lopettamisen jälkeen. Jokaisen kerran, puolikkaankin tupakan, jälkeen vedän jälkikäteen vaakaviivan päivän kohdalle. Tupakoinnin lopettamisesta puhuminen on kuitenkin oleellista. Koitin kauan löytää uudelleen tätä tekstiä varten erästä artikkelia, joka käsitteli sitä, mitä vanhemmat sukupolvet voivat oppia milleniaaleilta. Yksi näistä asioista oli, että kaikesta tehdään identiteettikysymys (valinnat ovat pikemminkin osoitus identiteetistä kuin identiteetti jotain, joka rakentuisi hiljalleen tehdyistä valinnoista). Seuraa siis päättämääsi identiteettiä: jos olet päättänyt, että identiteettisi on urheileva ihminen, on helppo tehdä valinta, että lähdet tänään töiden jälkeen kuntosalille. Tai tässä tapauksessa, jos olet tupakoinnin lopettanut ihminen, on helppoa olla tupakoimatta.
* * *
Mutta aina voi käydä niin, että ihminen itse ei lähdekään kuntosalille, mutta hänen identiteettinsä jää pitämään urheilullisia vaatteita tai puhumaan harrastuksestaan kuntosalilla käynnistä. Ja aina voi käydä niin, että tupakoinnin lopettanut ihminen ei muista kuinka monta savuketta tarkalleen eilen poltti.
Ajattelin olla luovuttamatta, varmasti tämä vähitellen loppuu.
VIRPI VAIRINEN 