Sisäislukija

Yksinkertaisen mallin mukaan tekstissä on kolme osapuolta. Kirjoittaja, sanoma ja vastaanottaja. Olen aloittanut ja lopettanut useita blogeja. Aloittaminen johtuu kirjoittamisen tarpeesta. Lopettaminen, hiivuttaminen, julkaisemisesta pakeneminen siitä, että kelle tahansa kirjoittaminen halvaannuttaa. On kirjoittaja ja sanoma, vastaanottaja puuttuu, koska se on kuka tahansa.

Tekstiä kirjoitettaessa sen tekijällä on mielessään sisäislukija. Sisäislukija voi olla mitä tahansa yhdestä tietystä ihmisestä laajaan keskusteluun, jossa lihaa ja verta olevat, siihen osallistuvat ihmiset, eivät ole ensisijaisia vaan konteksti itsessään. Sisäislukija voi olla tarkemmin määrittelemätön positio, johon oma sanoma kirjoittajan mielessä kiinnittyy. Internetissä on varaa sisäislukijan käsitteeseen, jos hyväksyy äärimmäisetkin väärinymmärrykset.

***

Jokin aika sitten Esko Valtaoja kirjoitti yliopisto-opiskelijoista varsin kovin sanakääntein. Valtaoja muun muassa kutsuu toivottua pidempään opiskelevia ”aivokuolleiksi sieluiksi” ja 27-vuotiaita graduntekijöitä ”ongelmajätteeksi”. En ihan heti keksi kanavaa, jossa tällainen kielenkäyttö olisi sopivaa, mutta olen melko varma, että yksi Suomen suurimmista päivälehdistä ei sellainen ainakaan ole.

Valtaojan kolumni yhdistyy mielessäni muutamaa vuotta aiemmin, myös Turun Sanomissa julkaistuun Markku Joki-Sipilän kolumniin, jossa tämä ruoti yliopistossa vallalla olevia ”sekavien ranskalaisjamppojen” synnyttämiä paradigmoja ja syytti akateemista historiantutkimusta ”name-droppingin, poliittisen korrektiuden, kvasifilosofisen hölynpölyn ja politikoinnin jalkoihin” jättäytymisestä sekä siitä, että ”tutkijat kyhäävät kömpelöllä englannilla kirjoitettuja väkinäisiä vertailututkimuksia levikiltään olemattomiin mukamas kansainvälisiin b-luokan journal-lehtiin”. En taaskaan keksi mediaa, jossa nämä ilmaisut olisivat puhjenneet täyteen kukkaansa ja saavuttaneet lukijassa oivalluksen siitä, että nyt puhutaan oleellisista aiheista ja ennen kaikkea juuri sellaisella kielellä, että se edistää hyvää ja rakentavaa keskustelua aiheesta.

Epäilen, että Valtaojan ja Joki-Sipilän mielessä on tapahtunut jonkinlainen vastaanottajan täydellinen ohittaminen osana kommunikaatioprosessia. Kolumnin ei tekstilajina toki olekaan tarkoitus tarjota ensisijaisesti vastauksia, mutta sen tarkoitus ei myöskään ole esitellä mahdollisimman aggressiivista lähestymistapaa asiaan, joka koskee kohdeyleisöstä (lehden tilaajista) vain pientä osaa ja josta suurimmalla osalla ei ole välttämättä mitään käsitystä. Tai sitten aliarvioin rankasti Turun Sanomien tilaajia, ja suurin osa on tietoinen (uus-)materiaalisesta käänteestä taiteiden, historian ja kulttuurintutkimuksessa sekä siitä, että matemaattis-luonnontieteellinen ala on siitä poikkeuksellinen, että se kärsii muunmuassa välivuosiopiskelijoista, jotka oikeasti pyrkivät toiseen oppiaineeseen (lääkikseen) opiskellessaan vaikka kemiaa tai fysiikkaa tai että tutkijakoulutuksen rinnastaminen mihin tahansa muuhun koulutukseen on kuin rinnastaisi koulutusasteen yksittäisiin koulutuslinjoihin millä tahansa oppiasteella.

Enpä tiedä. Se miten tämä liittyy tuohon aiempaan osioon on se, että Valtaojan ja Joki-Sipilän kolumnit tuntuvat havainnollistavan hyvin internetin yhtä vaikutusta internetin ulkopuolisiin kommunikaatiokanaviin. Internetissä et ole vastuussa kohdeyleisösi huomioonottamisesta, koska et voi sitä mitenkään tuntea. Blogissa voi kirjoittaa kaikenlaisille yleisölle, eikä ole kirjoittajan vastuulla, jos akateemisen yhteisön sisäistä problematiikkaa käsittelevää tekstiä lukee joku, jolla ei ole taustatietoa käsitellyistä kysymyksistä. Päivittäin ilmestyvä sanomalehti, joka on suunnattu jokaiselle lukutaitoiselle on erilainen lukuympäristö. Kirjoittajan tekstiä luetaan viestinä jokaiselle lukutaitoiselle. En ole varma ajattelivatko Valtaoja ja Joki-Sipilä tätä. Että se mitä ja miten he kirjoittavat vaikuttaa ehkä jopa ennen kaikkea sellaisten ihmisten käsityksiin yliopistosta, joilla ei ole ensi käden tietoa siitä, mitä akateeminen tutkimus tai yliopisto-opiskelu on.  Jos he ajattelivat tätä, niin fine. Siihen en enää kommentoi mitään.

***

Tutustuin internetiin aikana, jolloin ensimmäinen neuvo oli, että älä koskaan laita kuvaasi sinne, joku liittää sen sellaisiin kuviin niillä teknisillä ohjelmilla. Toinen neuvo oli, että älä koskaan kirjoita sinne internetiin mitään, mitä et haluaisi isoisäsi lukevan. Isoisäparka ei tiedäkään, kuinka paljon olen ajatellut häntä ihan vääristä syistä.

Minulle tekstiä ei ole olemassa ilman kuvitteellista lukijaa, jota ajattelen tekstiä kirjoittaessani. Pöytälaatikkoon kirjoittamillani merkinnöillä ei ole sijaa internetissä, koska niiden sisäislukija ei ole internetissä. Koska tekstiä ei synny ilman sisäislukijaa, kuvittelen sellaisen jokaiselle blogitekstille.

Tämän tekstin sisäislukija on akateeminen tai akateemisesta maailmasta kiinnostunut taiteen ystävä, joka arvostaa kursiivia keinona painottaa merkityksiä.